keskiviikko 21. lokakuuta 2009

4-6 lokakuuta (4-6 Oct) 2009


(kuva 20) Takaisin Kaliforniassa, törmäsimme huoltoasemalla näin hienosti entisöityyn Nevadan liikennepoliisin virka-autoon.

(picture 20) Back in California, at a gas stop we saw this impeccably renovated Nevada Highway Patrol police car.


(kuva 21) Sierra Nevadan länsipuolisilla rinteillä kiemurtelevan valtatie 49:n varrella oli useita historiallisia kaupunkeja kultaryntäyksen ajoilta. Tien varrelta löytyi myös tämä ´saluuna´.

(picture 21) We followed Hwy 49, which curves nicely along the western side of the Sierra Nevada mountains. In the area, there are many historical towns from the gold rush era. We also saw this ´saloon´ along the road.


(kuva 22) Siedettävämpien kelien perässä palasimme lähes takaisin Los Angelesiin, ja käännyimme itään, jolloin seurasimme jonkin matkaa legendaarista Route 66:ta, Chicagon ja Los Angelesin välistä yli 3000km mittaista valtatietä, jota on kutsuttu "Amerikan päätieksi" ja "teiden äidiksi". Nykyiset Interstate-valtatiet ovat siirtäneet sen historiaan, vaikka lyhyitä osuuksia tiestä onkin yhä olemassa.

(picture 22) In our search for warmer weather, we ended up almost returning back to Los Angeles, then turned east, so we followed the legendary Route 66 for some time. This highway between Chicago and LA was over 3000km long, and it has been called "the main street of America" and "mother road". Interstate-highways of today have moved this road to history, but short parts of it still exist.


(kuva 23) Rekat, joista suurin osa on tällaisia pitkänokkaisia versioita, joita ei Euroopassa juuri näe, ovat USA:n teiden kuninkaita. Näissä ei myöskään taida olla rajoittimia, ja isoilla teillä kannattaa ajaa joutuisasti, koska vaikka rekkakuskit ovatkin kohteliaita, on hermostuttavaa, jos näitä tulee jatkuvasti ohitsesi.

(picture 23) Trucks, most of which are of this long-nose type that you seldom see in Europe, are the kings of the highway in the US. It seems they do not have speed limiters (like ours do) and it is better to go at a fair speed on the highways, otherwise you will be constantly passed by trucks, and that doesn´t feel safe, even though truck drivers are very courteous.


(kuva 24) Mojaven autiomaassa lähellä Las Vegasia on varsin kuivaa. Eräs harvoista asioista, joita siellä kasvaa, ovat nämä U2:n kuuluisalle levyllekin nimensä lainanneet joshua-puut.

(picture 24) The Mojave desert, near Las Vegas, is a very dry place. One of the few things that grow there, are these joshua-trees, which have borrowed their name for the album by the famous rock band U2.

tiistai 13. lokakuuta 2009

29. syyskuuta - 3. lokakuuta (29 Sept - 3 Oct.) 2009


(kuva 16) Eräs tienvarsimotelleista, joita tällä matkalla on tullut nähtyä enemmän kuin olisi väliksi! Huoneen on saanut 50 dollarin molemmin puolin; edullisempiakin on, mutta kaikista halvimmat ovat melkoisia rotanloukkuja. 50 pintaan olemme kuitenkin saaneet täysin asiallisiakin, ja kaikissa on liinavaatteet ja TV, monissa myös langaton nettiyhteys. Majoittuminen kannattaa hoitaa melko aikaisin päivällä, tai tehdä varaus, sillä kysyntääkin on, erityisesti viikonloppuisin.
Parkkipaikat ovat usein kadulle täysin avoimia, eikä edes respa ole aina öisin auki, joten pyörän nostaminen pakettiauton kyytiin kävisi varsin ripeästi. Olemmekin aina pyrkineet pitämään pyörää suoraan huoneemme oven edessä, kuten kuvassa, ja käytämme lisäksi kahta erillistä lukkoa, sekä suojapeitettä.

(picture 16) One of the many, many roadside motels that you see long rows of, when you ride into any sizeable town! We´ve usually paid around 50 dollars for a room; there are cheaper options, but they´re often quite lousy. For 50 a night though, we´ve got some pretty decent rooms, and all have bed linen and TV, most also have a wireless internet-connection. Looking up the place to stay for the next night is best to do quite early, or make a booking, especially on weekends. Parking lots are usually fully open to the street, and the reception often closes for the night, so it would be quick to come with a van, and lift the bike into it. This is why we always try to keep the bike right in front of our room, like in this photo, and we use 2 extra locks, plus a bike-cover.


(kuva 17) Kävimme päiväsaikaan lyhyesti myös Seattlessa, jonka moottoritielabyrintista löysimme oletettua helpommin pääsyn kuuluisan Space Needlen juurelle. Tämä vuoden 1962 maailmannäyttelyä varten valmistunut melkein 200-metrinen torni, jonka huipulla on pyörivä ravintola, ei oikein päässyt oikeuksiinsa sateisen harmaana ja tuulisena syyspäivänä. Säätyypin muutos ei jäänyt epäselväksi, kun poistuimme Seattlesta Interstate 90:ä itään yli Snoqualmien vuoristosolan, jossa tuli vettä kuin saavista kaatamalla, ja lämpömittari näytti (keskellä päivää) mukavaa 40 Fahrenheitin (4,4 C) lukemaa.

(picture 17) We made a short visit to Seattle, from where we looked up the famous Space Needle, and surprisingly found our way there quite easily through the maze of motorways. This tower, which is almost 200 meters high, and has a rotating restaurant on top, was built for the World Fair in 1962, but it didnt really live up to our expectations (largely because of a grey, windy and rainy autumn day). The total change in weather was truly revealed to us, when we continued east on the I-90 through the Snoqualmie Pass, where it rained extremely hard, and we saw a thermometer, which read 40 F in midday.


(kuva 18) Jatkoimme itäisen Oregonin kautta Idahoon, mutta aikomuksemme käydä Wyomingissa Yellowstonen kansallispuistossa ei toteutunut, sillä alueelle povattiin runsasta lumisadetta. Katsoimme parhaaksi palata pohjoisimman Nevadan kautta Kaliforniaan, jossa tarkenisi hieman paremmin. Sisämaassa on paljon kuivempaa ja monesti täysin erilaiset maisemat kuin rannikolla. Kuva on yksinäiseltä taipaleelta Oregonin ja Nevadan rajan läheltä, ja päivälläkin on niin viileää, että meillä on sadepukumme päällä, ja Anne lämmittelee käsiään äänenvaimenninta vasten.

(picture 18) We continued through eastern Oregon to Idaho, but our plan to go to Wyoming and Yellowstone National Park was never realized, because forecast for that area was lots of snow. We decided to head back to California, where temperatures would be a little milder. Inland is much drier, and its landscapes differ greatly from those on the coast. This photo is from a lonely highway near the Oregon/Nevada border. Even in the daytime, it was so cold that we had our full raingear on, and here Anne is warming her hands against the exhaust of the bike.


(kuva 19) Matkasimme luoteisimman Nevadan läpi Renoon, josta nousimme huikeaa mutkatietä Sierra Nevadan vuorille ja Tahoe-järvelle Nevadan ja Kalifornian rajalla. Järven pinta on lähes 2 kilometriä merenpinnan yläpuolella, ja vuorten pohjoisrinteillä näkyi hieman lunta; myös tietä oli vastikään suolattu. Alueella on monia hiihtokeskuksia (lähellä on myös Squaw Valley, vuoden 1960 talviolympialaisten pitopaikka), ja järven länsirantaa kiertävän tien varrella pieniä turistikyliä.

(picture 19) Our journey continued through northwest Nevada to Reno, from where we took a great curvy road up to the Sierra Nevada mountains. Lake Tahoe sits almost 2 kilometers high on the border between Nevada and California. We could see some snow on northern mountain slopes, and the road had recently been salted. There are many ski resorts in the area, including Squaw Valley, that held the 1960 winter Olympics. The west coast of the lake was dotted with small touristic villages.

lauantai 10. lokakuuta 2009

25-28 syyskuuta (25-28 Sept) 2009


(kuva 14_a) Eräs yhteinen unelmamme toteutui Portlandissa: näimme suuresti diggailemamme Alice In Chains-orkesterin livenä! Halusimme keikan jälkeisenä sunnuntaina nähdä telkusta moottoripyöräkisoja, jotka eivät täällä näy kuin yhdellä kanavalla, mikä vei meidät Kelly´s Olympic-nimiseen baariin Portlandin keskustassa.
Paikan biker-henkisyydestä ei juuri jäänyt epäilystä, sillä omistajan intohimoisesti entisöimiä klassikkopyöriä oli ripustettu komeisiin riveihin paikan kattoon!

(picture 14_a) Our common dream, to see Alice In Chains, a band we´ve both loved for years, live on stage, was finally realized in Portland! On the Sunday after the gig, we wanted to see some motorcycle-races on TV, but here they are only broadcast on one channel, and this lead us to a bar called Kelly´s Olympic in downtown Portland. There was little doubt about the bar´s biker-orientation, because rows of classic bikes, passionately renovated by the owner, were hanging on the ceiling!



(kuva 14_b) Navigaattoria ei tälläkään kertaa ole matkassa, mutta suunnistaminen ei USA:ssa ole erityisen vaikeaa, sillä opastekylttejä on riittävästi, ja ne tuntevat kartoista löytyvät tiennumerot. On tosin syytä olla perillä ilmansuunnista, koska niihin viitataan usein, ja lisäksi kyltit voivat joskus olla pieniä ja sijaita melkeinpä juuri risteysten kohdalla, joista pitäisi kääntyä, joten varsinkin kaupunkiajossa niitä voi olla vaikea havaita hyvissä ajoin. Eksyksissä ei silti ole tarvinnut kovin usein olla, ja aina löytyy joku, jolta kysyä tietä.

(picture 14_b) Like previous trips, we do not have a navigator with us, but finding your way in the US does not seem to be a problem, because signage is plentiful, and signs always know the road numbers, that are found on maps. You do need to be aware of the different directions, like north & south, because the signs often refer to them, and signs themselves may sometimes be very small, and be located almost directly at the junction, where you need to turn, so especially in city traffic they can be hard to spot in time. But we havent been lost many times, and even if we have, there´s always someone to ask for directions.



(kuva 15) Upeat kelit jatkuivat Portlandiin asti. Sieltä Seattlen suuntaan jatkettaessa seurasi totaalinen muutos, kun ilmavirtaus kääntyi Kanadan suuntaan, ja maan luoteiskulmasta tuli muutamassa päivässä jopa suomalaisen mittapuun mukaan talvisen kylmä (eikä tämä kylmyys hellittänyt ainakaan 2 viikkoon, se vain pikemminkin kiristi otettaan, ja mm. monet hiihtokeskukset avasivat kautensa ennätysaikaisin).
Äärimmäisen mutkainen pikkutiereitti kiersi St Helensin tulivuoren itäpuolelta, ja tarjoili hienoja maisemia tämän vuonna 1980 äkillisesti ja tuhoisasti purkautuneen jättiläisen suuntaan. Alueella on muitakin tulivuoria, mm. Mount Rainier, ja näiden lähistöllä näkyy mahdollisen uuden purkauksen varalta evakuontireittien opastetauluja.

(picture 15) Our great luck with the weather lasted until Portland. Going from there to Seattle, a total change took place, when winds started to blow from Canada, and northwestern part of US turned wintry cold, even for us Finns (and this cold was going to stay at least 2 weeks, in fact it just tightened its grip, and several ski centers had record-early openings). An extremely curvy route of small roads went around the eastern side of Mt. St Helens, offering excellent views to this volcano, which in 1980 had a catastrophic sudden eruption. There are other volcanoes, like Mount Rainier in the area, and close to the volcanoes, you see the signs for evacuation routes to be used, if another eruption happens.

torstai 8. lokakuuta 2009

22-24 syyskuuta (22-24 Sept) 2009


(kuva 10) Kalifornian rannikon pohjoisosia peittävät tiheät metsät, joiden valtiaita ovat jättimäiset punapuut. Ne voivat kasvaa yli 100 metrin korkuisiksi. Kuvan keskellä oleva suomalaismotoristi kutistuu niiden rinnalla miltei olemattomiin!

(picture 10) In California´s northern coasts, there are thick forests with mighty redwoods, that can grow over 300 ft high. A Finnish biker, in the middle of the picture, shrinks among them so that she looks almost nonexistent!





(kuvat 11,12,13) Valtatiet 1 ja 101 vuorottelevat pitkin Kalifornian pohjoisrannikkoa. Oregoniin päästyä tarjolla on enää 101 tai kauempana sisämaassa kulkeva nopea, mutta tylsä Interstate 5. Juuri tämä osa rannikosta oli maisemiltaan ehkäpä dramaattisin (ja lisäksi täällä sumu ei kiusannut niin usein kuin etelämpänä). Loputtomiin pitkiä hiekkarantoja, ja niille murtuvia mahtavia aaltoja, korkeita kallioita ja tuuheita havumetsiä. Myös tie oli moottoripyöräilyä ajatellen lähellä täydellistä, vaikkei eteneminen ollutkaan kovin ripeää. USA:ssa tuntuu olevan tapana ilmoittaa nopeussuositus jokaista vähänkin tiukempaa kurvia varten, ja tällä reitillä 20mph/25mph/30mph taulut olivat tavallisia.

(pictures 11,12,13) Highways 1 and 101 take turns in California´s northern parts, but in Oregon, if you want to follow the coast, 101 is usually your only choice. Further inland there is Interstate 5, which is fast, but boring. In this part of the coast, the fog wasnt constantly a problem, so for us, this was probably the most dramatic part of the whole coastline. Endless sandy beaches, with massive ocean waves crashing on to them, high cliffs and thick coniferous forests. Also the road was close to perfect for motorcycles, even though it was quite slow-going. It seems common in the US to put a recommendation of speed before each tighter turn, and on this route, there were many 20mph/25mph/30mph signs.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

19-21. syyskuuta (Sept 19-21) 2009


(kuva 06) Sumun peittämän Big Surin rannikkokaistaleen jälkeen käännyimme sisämaahan, ja kävimme Montereyn lähellä kurkkaamassa Laguna Secan legendaarista kilparataa. Ylitimme pannukakkumaisen tasaisen Central Valleyn, jossa lämpötila oli lähemmäs 40C varjossa, ja nousimme Sierra Nevadan vuorille, valiten pariksi yöksi ´tukikohdaksemme´ pienen Mariposan kaupungin (nimi tarkoittaa perhosta espanjaksi). Muutamat vanhat rakennukset sen keskustassa olivat kuin Villin lännen elokuvasta ja upeat, mutkaiset tiet korkeiden metsien keskellä veivät Yosemiten kansallispuistoon. Kuvassa näköala Glacier Pointin näköalapaikalta vasemmalla olevaan Yosemiten laaksoon; takana näkyy Half Domen pystyjyrkkä graniittikallio, joka nousee laaksonpohjalta yli 1400 metriä. Tämä vuodenaika tosin ei ollut paras esim. vesiputousten näkemiseen. Kävimme katsomassa myös valtavia, parhaimmillaan yli 100-metrisiksi kasvavia sequioa-puita, joiden pudonneita jättikäpyjä oravat kävivät nakertamassa. Isompiakin villieläimiä puistossa elää, mutta nämä pysyttelivät varmaankin helteestä johtuen piilossa.

(picture 06) We rode through Big Sur in the coast, but it was thoroughly covered in fog, so went inland near Monterey, and checked out the legendary Laguna Seca racetrack. Then we crossed the totally flat Central Valley, where temperature was close to 100F in shade. We went to the Sierra Nevada mountains, and chose the small town of Mariposa (spanish for butterfly) as our ´base´ for a couple of nights. Some old buildings at the center of town were like they´re taken out of a Wild West film, and from there fabulous mountain roads, curving inside high forests led to Yosemite National Park. Here is a view from Glacier Point viewing area to the Yosemite Valley on the left. On the back is the vertical Half Dome granite cliff, which rises 4700 ft from the valley floor. Our timing, however, was not the best for waterfalls. We also went to see the huge sequoia-trees, that can grow to be over 300 ft high. Many squirrels were eating the huge cones, that had dropped off from the trees. There is bigger wildlife in the park, too, but maybe because of the heat, they stayed out of view.



(kuva 07) Saavuimme San Franciscoon idästä Bay Bridgen kautta, ja sillalta (jonne ei ruuhkan takia valitettavasti voinut pysähtyä kuvaamaan!) avautui huikea näköala kaupungin keskustaan ja San Franciscon lahdelle. Kävimme ihmisiä ja kulttuuria kuhisevalla Fisherman´s Wharfin alueella, ja näimme myös kaupungin kuuluisia raitiovaunuja, jotka nousevat ja laskevat sen huiman jyrkkiä mäkiä. Kuvasta ei muuten havaitse ollenkaan sitä, kuinka jyrkkiä mäet ovat. Katso kauempana näkyvää osaa tiestä - itse asiassa jopa se nousee rannasta hieman! Taustalla jo varsin tutuksi käynyttä sumua San Franciscon lahdella, jossa keskellä näkyy maailmankuulu Alcatrazin vankilasaari.

(picture 07) We arrived in San Francisco from the east through Bay Bridge, which offered stupendous views of the city as well as the Bay Area, but unfortunately due to traffic, it was impossible to stop for any photos. We visited the Fisherman´s Wharf area, full of people and lively culture, and also saw the famous trams, that go up and down the city´s extremely steep hills. From this photo, you cannot really see, how steep they actually are. Look at the part of the road, that´s closest to the water - even that part actually rises a little! In the background, some of the fog, that we´d already become accustomed to, in the San Francisco Bay, where in the middle you can see the famous prison island of Alcatraz.


(kuva 08) Poistuimme San Franciscosta pohjoiseen maailman ehkäpä kuuluisinta siltaa, Golden Gate Bridgeä, joka ei tähän suuntaan mennessä ollut maksullinen. Tämä vuonna 1937 valmistunut rakennelma on vaikuttavan kokoinen; merenpinnasta 230 metriä korkea, ja kaikkiaan 2,7 kilometriä pitkä. Sen kaksi päävaijeria, jotka kannattelevat valtaosaa painosta, kumpikin on halkaisijaltaan lähes metrin, ja koostuu yli 27000 yksittäisestä teräsvaijerista. Pelkät sillan kannatintornit painavat kumpikin yli 40 miljoonaa kiloa! Kuva on pohjoispään näköalapaikalta, joka oli (kuten siltakin) täysin sumun peitossa vielä silloin, kun saavuimme paikalle, mutta onnekkaasti sumu haihtui kokonaan seuraavan vartin aikana, paljastaen paitsi sillan, myös San Franciscon keskustan lahden toisella puolen.

(picture 08) We exited San Francisco to the north, across the world-famous Golden Gate Bridge, which didnt have a road toll going this way. Opened in 1937, it is an impressive construction, rising 230 meters from sea level, and with a total length of 2,7 kilometers. The two main wires, that carry most of the weight, both have a diameter of nearly 1 meter, and inside of both are over 27000 separate steel wires. Only the bridges´ main towers (that there are two of) weigh over 40 million kilograms each! This photo is from the north end viewing area, which (like the bridge itself), was totally covered in fog, when we arrived. Luckily, all fog lifted during the next 15 minutes, revealing this magnificent bridge, as well as San Francisco downtown across the bay.



(kuva 09_a) Kalifornian osavaltion lipussa on kuvattuna karhu.

(picture 09_a) A bear appears in the California state flag.


(kuva 09_b) Luontoaiheinen kysymys: bongasimme Kalifornian pohjoisrannikolla olevasta jokisuusta (joka oli ainakin tähän vuoroveden aikaan erossa merestä eli todennäköisesti makeaa vettä) näin erikoisen näköisiä ´tuubeja´, joita oli näkyvillä ainakin 30, ja ne eivät liikkuneet, muttemme usko niiden olevan ihmisen tekeleitä. Kaikenlaiset ideat siitä, mitä ne ovat, otetaan ilolla vastaan!

(picture 09_b) A nature question: we saw these weird-looking ´tubes´ on the water on a river estuary, that wasnt (at least at that time) connected to the sea, so it was probably fresh water. There were about 30 of these visible, and they did not move, but we dont think they are man-made. So any ideas as to what these might be, would be warmly appreciated!

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

16-18. syyskuuta (Sept 16-18) 2009


(kuva 03_a) 16.9. aamulla valmiina lähtemään ajoreissullemme Los Angelesista. Tässä ASMC:n päämajan edessä Breassa. Vasemmalla Jim Kirkland, jota meidän on pitkälti kiittäminen siitä, että moottoripyörä järjestyi allemme USA:sta (alunperin suunnitelmana oli rahdata oma moottoripyörämme Suomesta USA:n itärannikolle, ja lähteä matkaan sieltä). Jim ajaa sattumoisin miltei samanlaisella DL650:llä kuin millä me olemme reissullemme lähdössä (Jimin pyörä on musta, ´meidän´ on oranssi). Jimin pyörässä näkyville alumiinilaukuille meilläkin olisi ollut käyttöä, ja meillä löytyykin sellaiset Suomessa, mutta emme voineet alkaa raahaamaan niitä mukana lentokoneessa, siksi on pärjäiltävä epäkäytännöllisillä kangassivulaukuilla ja lukittavalla muovisella takalaukulla. Lisäksi löytyy julmetun isokokoinen tankkilaukku.

(picture 03_a) The morning of September 16th, and we are getting ready to leave Los Angeles for our mc-trip. This is in front of the ASMC headquarters in Brea. On the left is Jim Kirkland, American Suzuki´s director of technical service, and it is largely thanks to him that we were able to find a suitable bike from the US (originally our plan was to freight our own bike from Finland to the east coast of the US, and start off from there). Jim also rides a DL650, which is almost similar to the bike that we´re about to start our trip with (Jim´s bike is black, ´ours´ is orange). He has practical aluminium sidecases on the bike, and we also have these in Finland, but could not take them with us to the airplane, so we are using soft panniers, which are a bit of a headache to use. We do have one lockable plastic topcase on the back, plus a very big tank-bag.



(kuva 03_b) Jim lähti opastamaan meidät Los Angelesista Santa Monicaan, josta Tyynenmeren rannikkoa seuraileva Highway 1 alkaa. Varsinainen aamuruuhka oli jo ohi, mutta jättiläiskaupunkia halkovilla 8-12 kaistaisilla moottoriteillä oli silti liikennettä melko reippaasti. Ilmeisesti osin juuri tukkoisen liikenteensä takia kaupunki on saanut hauskan lisänimen ´Hell A´...! Näimme ohimennen myös Los Angelesin ydinkeskustan pilvenpiirtäjiä, sekä legendaarisen Hollywood-tekstin korkealla kukkuloiden päällä.

(picture 03_b) Jim escorted us out of LA, and into Santa Monica, where the Highway 1, that follows the Pacific coast, begins. The morning rush-hour was already gone, but there was still quite a bit of traffic in the 8-12 lane freeways, that cut through this giant city. Due to the congestion in traffic, some call it ´Hell A´...! We also saw a glimpse of the skyscrapers in downtown LA, and the legendary Hollywood-sign high up on the hills.



(kuva 04) Ajoreissumme 2 ensimmäistä viikkoa meitä helli kerrassaan loistava keli. Koko matkan Kalifornian halki ja pitkälle Oregoniin taivas oli täysin pilvetön, ja lämmöt sisämaassa päivisin yli 30C. Aivan rannan tuntumassa vallitsi kuitenkin ihan oma ´mikroilmasto´, sillä meren viileys ja sisämaan kuumuus aikaansaivat paksun sumun, joka ulottui tuskin kilometrin matkaa mereltä, mutta peitti kuitenkin hienot merinäköalat melko täydellisesti. Sumun sisällä oli myös jopa viileää ajaa, ja ajoittain kosteus tiivistyi tienpintaan, mikä ei ollut kiva juttu reitillä, joka oli täynnä toinen toistaan tiukempia kurveja. Joskus sumu hävisi yhtäkkiä, ja toisinaan se saattoi pysytellä paikallaan koko päivän.

(picture 04) The first 2 weeks of our tour, we had terrific weather. All the way through California, and long way on to Oregon the sky was cloudless, and inland daytime temperatures exceeded 30C. Right on the shoreline, however, there was another ´micro-climate´. because the cool sea and inland heat gave birth to a dense fog, which extended maybe not even 1 kilometre inland, but still covered the fine ocean views almost thoroughly. Inside the fog it was also quite chilly to ride, and sometimes its humidity condensed onto the road surface, which wasnt nice at all, because the whole route was extremely curvy. Sometimes the fog lifted all the sudden, and sometimes it stayed there the whole day.


(kuva 05) Cambrian lähellä, korkean kukkulan päällä muutaman kilometrin sisämaahan - mutta upealla merinäköalalla - sijaitsee Hearst Castle, lehtimoguli William Randolph Hearstin 1919-1947 rakennuttama mahtipontinen ´ranch´. Hearst oli matkustanut nuoruudessaan paljon mm. Euroopassa, ja nämä vaikutteet näkyvät paikan arkkitehtuurissa selvästi. Täällä hän kestitsi mm. Winston Churchillia, ja lukuisia Hollywood-kuuluisuuksia, esim. Clark Gablea ja Charles Chaplinia. Hearstilla oli täällä jopa oma eläintarha, ja alueella vaeltaa yhä näiden eläinten jälkeläisinä esimerkiksi seeproja.

(picture 05) Near Cambria, right on top of a big hill a few miles inland - but with gorgeous views to the ocean - lies Hearst Castle, a sort of ´ranch´ built between 1919-1947 by William Randolph Hearst, a media mogul of his time. Hearst had travelled in Europe, when he was young, and this has clearly influenced the architecture of his castle. Among the guests were, for example, Winston Churchill, and numerous Hollywood-stars like Clark Gable and Charles Chaplin. Hearst even had his very own zoo, and the descendants of these animals, like zebras, still roam the area.


( - Lisää leipätekstiä tulee tähän - )

lauantai 3. lokakuuta 2009

12-15. syyskuuta (Sept 12-15) 2009


(kuva 01) Los Angelesin Brean kaupunginosassa sijaitseva ASMC eli Amerikan Suzuki järjesti sattumoisin juuri vierailumme aikaan palkintojenjakolounaan, jolle osallistui mm. vastikään seitsemännen USA:n Superbike-tittelinsä varmistanut australialainen Mat Mladin.

(picture 01) We visited the American Suzuki headquarters in Brea, Los Angeles. Luckily we happened to be there just the day they held a lunch-meeting with their racers, including the recently crowned (for a 7th time!) US Superbike champion Mat Mladin from Australia.



(kuva 02) Olimme lähdössä turneellemme seuraavana aamuna, mutta ystävälliset isäntämme halusivat näyttää meille hieman Los Angelesia, ja veivät meidät Disneylandin sisäänkäynnin lähellä sijaitsevaan Disney Downtowniin, missä oli tarjolla monenlaista ajanvietettä. Illastimme ´sademetsäravintolassa´, jossa asiaan kuuluivat trooppiset ukkosmyrskyt, ja lukuisten viidakon eläinten henkiin heräämiset (kaikki tietenkin keinotekoisia). Kuvassa Hessu-hahmo, joka roikkui matkamuistomyymälän katossa.

(picture 02) We were planning to start our tour the next morning, but our friendly hosts wanted to show us something in LA, so took us to Disney Downtown, which is close to the entrance to Disneyland, and has lots of entertainment. We had dinner in a ´rainforest-cafe´, where we were sometimes interrupted by loud tropical thunderstorms, and the sudden awakenings of the many (artificial) jungle animals that were present. Pictured is a Goofy-character, which was hanging from the ceiling of a souvenir-shop.


Matkamme alkoi aurinkoisessa syysaamussa Helsinki-Vantaalta Finnairin lennolla Lontooseen. Pari kertaa odotuskierroksella pyörähdettyään kone laskeutui jättimäiselle Heathrown kentälle, eikä meillä ollut kiirettä etsiä tietämme terminaali 3:sta 5:een, jossa välissä kuljettiin bussikyydillä, koska lentojen välissä oli odotusta miltei 7 tuntia. Kulutimme aikaa viitosterminaalin ravintolassa, ja lähtöporttien tuoleilla katsellen, kuinka pitkät jonot koneita kaikista maailmankolkista odotti kiitoradoille pääsyään.

British Airwaysin melkein yksin käyttämä terminaali 5 jakaantui sekin useampaan eri rakennukseen, joiden väliä kuljettiin metrontapaisella junalla. BA269, viimeisintä paikkaa myöten täysi ja brittilipun väreihin maalattu valko-sini-punainen 747-400, pääsi lähtemään lopulta lähemmäs tunnin myöhässä. Istuin ikkunapaikalla rivillä 50 melkein koneen perässä, ja katselin kuinka Englanti, Irlanninmeri ja lopulta Irlanti jäivät taakse, ja alla oli vain suunnaton, sininen meri.

Mukana oli tehokkaat pikku kiikarit, joilla oli hauska tähyillä alas merelle. Puoli tuntia rannikon taakse jäämisen jälkeen alla ei tosin näkynyt mitään merkkejä sivilisaatiosta. Toimintasuunnitelmanani oli olla hereillä, kun kone ylittäisi Grönlannin eteläkärjen, mutta täytyy tunnustaa, että tukevan aterian nauttiminen, sekä eritoten lähtöä edeltäneen viikon vähäiset yöunet olivat vieneet ukosta mehut, ja tajunnan palatessa seuraavan kerran havaitsin selkänojassa olevasta näyttöruudusta, että saavummekin ihan pian jo pohjoisimman Kanadan ylle.

Loppulento, USA:n pohjoisosien ja Salt Lake Cityn sekä Las Vegasin yli, sujui sekin enemmän tai vähemmän horroksessa, kävin ensimmäisen kerran wc:ssäkin vasta, kun laskeutumiseen oli enää noin tunti aikaa. Epätavallisen pitkäksi venähtänyt päivä alkoi vihdoin kallistua kohti iltapimeää - aikataulun mukaan laskeutuisimme vain 3 tunnin päästä lähdöstämme, mutta välissä on myös 8 tunnin aikaero (Suomeen vielä 2 tuntia enemmän). Istuimme perästä katsoen vasemmalla puolen, kun jumbo tiputti vauhdikkaasti korkeuttaan Los Angelesin valomeren yllä; jos olisimme istuneet toisella puolella, olisimme saattaneet nähdä viime viikkojen pahojen pensaspalojen rippeitä kaupungin pohjoislaidalla.

Enkelten kaupungin kansainvälinen lentoasema eli LAX vaikutti jo hieman elämää ja muutaman (okei, ehkä muutaman miljoonan!) turistin vuosien varrella nähneeltä. Maahantulotarkastuksen eli immigrationin kiemurtelevassa jonossa odotellessamme huomasimme äkkiä, että kaikki liikenne noin 50:llä tarkastuspisteellä oli keskeytynyt. Syyksi osoittautui tietokonevika, jonka korjaantumista saatiinkin odotella miltei tunti. Näin pääsimme keräämään matkalaukkujamme ja ulos lentoasemalta vasta lähempänä iltakymmentä.

Tuloaulasta ulos päästyämme yritimme turhaan tavoittaa puhelimitse Suzuki USA:n järjestämää shuttle-taksikuljetusta. Apu löytyi lopulta marssimalla infotiskille, josta soittivat samaan numeroon ja paremmalla menestyksellä. Karmel Shuttlen kuski nouti meidät sovitulta paikalta noin 10 minuuttia myöhemmin. Sujahdimme Los Angelesia halkoville moottoriteille, joilla näytti olevan tyypillisesti 3-6 kaistaa yhteen suuntaan, ja liikennettä tähänkin aikaan enemmän kuin riittävästi. Ajelu muistutti mielestäni suuresti Bangkokin vanhalta lentoasemalta lähtemistä; aivan samanlaisia moottoriteitä (okei, täällä kaistoja ja trafiikkia vielä enemmän!) sekä tasaiselle rakennettua taajamaa taajaman perään, pikaruokaloiden värikkäitä mainostauluja, ja aivan eritoten Aasian toivat mieleen kaupungin valomeren keskellä pimeinä huojuvat palmut.

Noin tunnin ajomatkan jälkeen pääsimme (jälleen) Suzukin järjestämälle Ayres Suites-hotellille Yorba Lindan kaupunginosassa, noin 50 mailia (80km) lentoasemalta länteen. Huomion arvoista on se, että tämä matka tultiin oikeastaan koko ajan kaupunkialueella - Los Angeles on lyhyesti sanottuna järkyttävän kokoinen! Anaheim, Pomona ja Brea, jossa Amerikan Suzukin päämaja sijaitsee, ovat lähellä. Taksikyyti kustansi vaille 90 dollaria, ja hotla, jonka epäilimme vahvasti osoittautuvan koko tämän turneen tasokkaimmaksi, maksoi Suzukin spesiaalihinnalla ja aamiaisella 79 vihreäselkäistä per yö. Veikkaan, että normihintaisena tuohon saa melkein laittaa 1:n eteen.

Herääminen kotona oli tapahtunut nyt noin 26 tuntia aikaisemmin, mutta koneessa torkahtelun ansiosta ei vieläkään väsyttänyt, joten marssimme parin korttelin päähän 24h aukiolevaan Dennys-pikaruokapaikkaan, jonka mätöt eivät paljon kukkaroa rasittaneet, mutta painonvartijapisteitä näistä kyllä ropisee. Joka ainut elintarvike tuntui tirisevän rasvaa! Tämän jälkeen ei unensaannin kanssa ollutkaan mitään ongelmia.