keskiviikko 27. tammikuuta 2010

11-13 lokakuuta (11-13 Oct) 2009


(kuva 49) Paettuamme kylmää säätä Seattlesta pitkälle etelään, saimme Grand Canyonin jälkeen villin ajatuksen lähteä painamaan asenteella moottoritietä, kohteenamme Katrina-myrskyn vuonna 2005 runtelema New Orleans Louisianassa. Mutta Albuquerquen, New Mexicon suurimman kaupungin itäpuolella törmäsimme uudestaan kylmään, joka kiertyi Kalliovuorten itäpuolelta kohti etelää. Raaka, voimakas ja puuskainen pohjoistuuli yltyi, ja lämpötila putosi salamannopeasti alas miltei hellelukemista. Samana iltana se tipahti pakkaselle, jopa lumisateen mahdollisuus oli olemassa, ja linnoittauduimme tähän motelliin Santa Rosan pikkukaupungin laitamilla. Kuten yleensä, huoneessa oli langaton nettiyhteys, ja tutkailin hieman sääennusteita. Samalla kävi ilmi, että vain 80 kilometriä tästä etelään lämpötila oli vielä illallakin lähes hellelukemissa!

(picture 49) We had tried to escape the cold weather a long way from Seattle. And after Grand Canyon, we got a wild idea to make our butts sore on the Interstate, and head to New Orleans, Louisiana, that was devastated by hurricane Katrina in 2005. But after Albuquerque, the biggest city in New Mexico, we again met with the cold, that had probably headed south along the eastern slopes of the Rocky Mountains. All of a sudden, there was a raw, powerful and gusty north wind, and the temperature dropped very quickly. The same evening, it even went below freezing, and there was the possibility of some snow. We took shelter from this motel on the outskirts of the small town of Santa Rosa. It had a wireless internet, like they normally do, and I checked the forecasts on the net. I also noticed, that only 50 miles south from Santa Rosa, it was still quite warm in the evening, some 70F, while where we stayed, it had dropped down to barely 30F!


(kuva 50) Bensiini kustansi tällä huoltoasemalla veroineen alle 2,50 taalaa per gallona (1 gallona = 3,785 litraa), eli hinta per litra oli noin 50 eurocentiä! Tämä oli tosin halvimmasta päästä, ja hinta riippui mm. osavaltiosta, mutta kalleimmatkaan eivät olleet kuin 25% tätä tyyriimpiä.

(picture 50) Regular gasoline at this filling station cost with all taxes about 2,50 dollars per gallon. This was one of the cheapest, and price varied depending on the state and region, but it cost a maximum of about 25% more than here. (This is less than half of what it costs in Finland!)


(kuva 51) Billy the Kid, eräs Villin Lännen kuuluisimmista pyssysankareista, joutui sheriffi Pat Garrettin ampumaksi 21-vuotiaana Fort Sumnerissa vuonna 1881. Lähellä hänen hautapaikkaansa on nykyään museo, jossa Billyn tarinan ohella kerrotaan esinein ja sanoin paljon muutakin sen ajan elämästä.

(picture 51) Billy the Kid, one of the most famous outlaws in the Wild West, was shot at the age of 21 by sheriff Pat Garrett in Fort Sumner in 1881. Near his grave, there is now a museum, which tells Billy´s story, as well as gives more insight to how living was during those days, with its artifacts and stories.


(kuva 52) Billy the Kidin museoon oli rekonstruoitu myös huone 1800-luvun loppuvuosien asunnosta.

(picture 52) Inside the Billy the Kid museum, there was also a reconstruction of a room from a house in the late 19th century.


(kuva 53) Maailmankuulun tarinan mukaan Roswellin kaupungin lähelle New Mexicossa putosi UFO vuonna 1947, ja koska armeija ei halunnut paljastaa, että muiden jäännösten ohella oli löydetty muukalaisolentojen ruumiita, joille oli tehty jopa ruumiinavauksia, tapaus selitettiin sääpallon putoamisella. Roswellin keskustassa on nykyään UFO-museo, ja nämä pääkadun varrella olevat valaisinpylväät ovat varmasti hauskan näköisiä pimeän aikaan!

(picture 53) The famous story goes, that a UFO crashed to the ground near Roswell, New Mexico, in 1947, and because the Army did not want to reveal that among other debris, they had discovered alien bodies, and even performed autopsies to them, this was all covered up by explaining, that a weather balloon had caused the incident. Today there´s a UFO-museum at the centre of Roswell, and these lampposts surely must look exciting after dark!


(kuva 54) Amerikassa kaikki on suurta. Tässä tosin jopa kyseiseen maahan aika epätavallisen suuri moottoripyörän peräkärry, jonka bongasimme huoltoasemalla. Omistajan mukaan tuo tulee perässä melko huomaamattomasti, mutta polttoaineenkulutus kyllä nousee selvästi!

(picture 54) Everything is big in America. This bike trailer that we saw at a fuel stop, was still exceptionally large, even for USA. According to its owner, it follows the bike nicely, you hardly even notice it is there, but fuel consumption will be a lot higher!


(kuva 55) Paleltuamme Santa Rosassa pari yötä, kunnes keli hieman suostui jälleen lämpenemään, olimme päättäneet, että nyt tulisi paluulentoamme ajatellen turhan kiire koukata enää New Orleansin kautta. Mutta Meksikonlahden rannikolle halusimme silti vielä mennä käymään. Tässä saavumme suurten tasankojen halki New Mexicosta Teksasiin.

(picture 55) After waiting a couple of nights in Santa Rosa for the weather to warm up a little, it became evident to us, that we would be too much in a hurry to reach New Orleans, if we don´t want to risk missing our return flight. But we decided we are still going to visit the Gulf of Mexico. Here we are riding through the huge plains, and are on the border from New Mexico to Texas.


(kuva 56) New Mexicon kaakkoisosissa, ja varsinkin Texasiin päästyämme sää lämpeni erittäin vauhdikkaasti, ja päivälämpötila hätyytteli jo 30 C-astetta, mikä tuntuikin mukavalta viime päivien palelemisen jälkeen. Pidimme taukoa ison Interstate-valtatien levähdyspaikalla, ja tämmöinen siivekäs kaveri laskeutui ihmettelemään tankkilaukkua. Mittakaavaa saa hieman, kun tuumii, että ylä- ja alavetoketjun väli on noin 5 cm.

(picture 56) In the southeast parts of New Mexico, and especially after we entered Texas, the weather started to warm up very quickly. Daytime highs were nearing 90F, which felt really nice after the cold spell of the last few days. We stopped at a rest-area along the big Interstate-highway, and this winged fellow descended on top of our tank bag. You´ll understand the size better if you think, that the distance between the upper and lower zipper on the tank bag is about 2 inches.



(kuva 57) Austinin itäpuolella ja San Antonion luoteispuolella levittäytyvä ´Texas Hill Country´ oli silmää miellyttävä ja varsin mielenkiintoinen alue, jossa on nimensä mukaisesti polveilevia kukkuloita, hienoja mutkateitä, historiallisia pikkukaupunkeja sekä (ainakin mainoslauseiden mukaan!) koko USA:n aidointa comboy-meininkiä. Kelipuoli oli kiepsahtanut parissa päivässä toisesta äärilaidasta toiseen; nyt päivälämpötila lähenteli jo 40 C-astetta! Käydessämme Meksikonlahden rannikolla vietimme mennen tullen yön viehättävässä Kerrvillessä Interstate 10-valtatien varrella. Asustelimme molemmat yöt tässä samassa Whitten Inn-motellissa, jonka uima-allas oli valitettavasti tyhjä vedensäännöstelyn vuoksi, mutta joka erottui muuten edukseen kasvottomien ketjumotellien paljoudessa mm. veikeällä tunnuslauseellaan!

(picture 57) The ´Texas Hill Country´, that spreads east from Austin, and northwest from San Antonio, was a beautiful and interesting area, which (as its name suggests) is full of rolling hills, curvy roads made for motorcycles, historic small towns and - at least according to the tourist brochures - the most genuine cowboy-atmosphere in the whole US. The weather had totally turned upside down in just a couple of days; now it was getting close to 105F in the daytime! On our way to the Gulf Coast, we spend one night each way in Kerrville, an enchanting little town along Interstate 10. We slept both nights at this Whitten Inn-motel, whose swimming pool was unfortunately empty because of water rationing, but on the other hand, the place had a bit of a refreshing personal touch in the world of faceless chain motels. Their slogan was also funny!





(kuva 58) Kerrvillen Whitten Inn:issä ´iltapalalla´, joka olikin ihan kunnon illallisen kokoinen! USA:ssa pikkukaupat olivat monesti miltei Suomen hinnoissa, mutta isoissa marketeissa pääsi hyötymään euron hyvästä vaihtosuhteesta dollariin. Muonituspuoli hoituikin aika usein käymällä heti majoittumisen jälkeen tällaisessa jättimarketissa, esim. Wal-Martissa, jotka usein sijaitsivat keskustojen ulkopuolella valtavan kokoisissa kauppakeskittymissä. Niiden parkkipaikatkin olivat sellaista kokoluokkaa, että niihin voi eksyä!

(picture 58) At Whitten Inn, Kerrville, having a little ´evening snack´, which was in fact the size of a proper dinner! In the US, small stores were often almost as expensive as in Finland, but when you went to the big markets, you could benefit from the favourable euro-dollar exchange rate. Actually we often did so, that we first looked up a place, usually a motel, to spend the next night, and then went straight to a market, Wal-Mart for example, that are often located outside the town centre in huge mall areas, where even the parking lots are big enough to get lost into!





(kuva 59) Tukahduttavan kosteassa helteessä jatkoimme valtavien mustasiipisten perhosten parvien seassa (jotka heikensivät välillä jopa näkyvyyttä!) San Antonion kautta Teksasin rannikolle Corpus Christiin. Alue on alttiina hurrikaaneille - eräs USA:n historian tuhoisimmista hirmumyrskyistä, "vuoden 1900 hurrikaanina" tunnettu 4-kategorian hurrikaani pisti hieman tästä pohjoiseen sijaitsevan Galvestonin täysin maan tasalle, ja tappoi tuhansia. Varokeinona näiden pelottavien luonnonilmiöiden saapumiseen liittyvää merenpinnan nousua vastaan monet rannan läheisistä taloista oli nostettu paalujen varaan.

(picture 59) We continued in exhausting, humid heat and through huge swarms of black-winged butterflies (that even obscured my vision sometimes!) to San Antonio, and then to Corpus Christi in the Texas Gulf Coast. This area is under threat from hurricanes - one of the most destructive in the US history, known as the "Year 1900 storm", a category 4 hurricane, totally leveled off Galveston just a little way north from here, and killed thousands of people. As a protection measure against the sea level rise, which often precedes these deadly storms making landfall, many houses near the shore had been built on long stilts.



(kuva 60) Ennen kuin pääsimme varsinaisesti Meksikonlahden rantaan, piti meidän ylittää siltaa pitkin hyvin matala ja suolainen merenlahti, jonka toisella puolen on eroosion muusta mantereesta erottama pieni, mutta rannikon suunnassa pitkä saari. Nämä vallisaarina eli ´barrier islandeina´ tunnetut saaret ovat USA:ssa yleisiä Meksikonlahden ja Atlantin matalilla rannikoilla.

(picture 60) Before we could get to the proper shore of the Gulf of Mexico, we needed to ride through a bridge across a shallow bay with very salty water, and on the other side there was a small, but parallel to the coast, a very long island, that erosion has cut off from the mainland. These ´barrier islands´ are common in the shallow waters of US Gulf & Atlantic coastline.


(kuva 61) Riskit ovat tietenkin olemassa joka paikassa, mutta ajaminen ei USA:ssa ollut mielestäni erityisen vaarallista tai hankalaa. Tiet ja opasteet olivat hyvät, ja muut tienkäyttäjät pääosin hyvin kohteliaita. Kun piti vain huolen, ettei itse tee mitään hölmöä, ongelmiin joutumisen todennäköisyys oli erittäin pieni. Tämä kuva, joka on otettu rannalla Corpus Christin keskustan pohjoispuolella, on näin ollen vahvasti dramatisoitu!!

(picture 61) While risks do naturally exist everywhere, my opinion is that riding in the US was not particularly dangerous or complicated. The roads and the signage was always good, and a vast majority of other road users were very considerate. When you took care, that you did not do anything stupid yourself, getting into trouble on the road was not likely at all. This photo, taken on a beach north of Corpus Christi downtown, is therefore strongly dramatized!!

lauantai 14. marraskuuta 2009

10. lokakuuta (10th October) 2009


(kuva 42) Arizonan tunnetuimman nähtävyyden, valtavan Grand Canyonin eteläreunalla.

(picture 42) A view from the south rim of the huge Grand Canyon, Arizona´s most famous touristic attraction.


(kuva 43) Colorado-joki, joka on vuosimiljoonien aikana kaivertanut tämän kanjonin, virtaa sen pohjalla melkein 2 kilometriä alempana. Kanjonin seinämillä on nähtävissä kivikerrostumia, jotka vanhenevat alaspäin mentäessä; joen tasalla olevat ovat arviolta 2 miljardin vuoden ikäisiä. Kanjonin mitat ovat muutenkin vaikuttavia: pituutta kanjonilla on yli 400 km, ja leveyttä paikasta riippuen 6,5 - 29 km. Pohjoisreunalle on tietä pitkin yhden kohtalaisen rankan ajopäivän mittainen matka! Se on hieman korkeammalla kuin eteläreuna, jossa vierailimme, ja talvisin se saa eteläreunaa useammin lumipeitteen.

(picture 43) Colorado River has carved the canyon into the rock during millions of years, and now it meanders at the bottom of it, over 1 mile below. On the walls of the canyon, the rock types get older as they descent into the river; on its level the rock is about 2 billion years old. The dimensions of the canyon are impressive, too: it is over 270 miles long, and depending on the place, 4-18 miles wide. To get to the north rim by road requires a full day´s ride! The north rim is a bit higher than the south rim that we visited, and gets a snow cover more frequently during the winter.



(kuva 44) Yhteiskuva Grand Canyonilla.

(picture 44) The two of us at the Grand Canyon.


(kuva 45) Tämä Harrikka laittoikin ihan kerrasta uusiksi käsitteen ´moottoripyörän sarvet´!

(picture 45) This Harley truly redefined the meaning of a ´bike´s horns´!


(kuva 46) Näkymä Grand Canyonin itäpäästä. Huomaa kaveri seisoskelemassa kallion päällä kuvan alaosassa.

(picture 46) A view from the eastern end of the Canyon. Note the guy standing on top of the rocks at the lower part of the photo.


(kuva 47) Kanjonin eteläreunaa seurailevalta tieltä avautui usein hienoja näköaloja massiiviseen kanjoniin, jonka mittasuhteita oli hankala tajuta edes ´livenä´, saatikka sitten valokuvissa!

(picture 47) The road following the south rim offered many great views into the massive Canyon. The dimensions were hard to comprehend, even when you were there, nevermind from the photos!


(kuva 48) Bongasimme tien päällä näin erikoisen ´rekkajunan´.

(picture 48) On the road we spotted this weird ´truck-train´.

torstai 12. marraskuuta 2009

Kartta LA > Seattle > Las Vegas. (Map LA > Seattle > Las Vegas)


Lähdettyämme matkaan Los Angelesista syyskuun 16. päivänä matkallamme oli loistavat ilmat aina siihen asti, kun saavuimme Seattleen (29.9). Sitten kelipuoli teki äkkiä täyskäännöksen, ja alueelle tuli aikainen talvi, joten ´pakenimme´ takaisin Kalifornian lämpöön, ja jatkoimme Las Vegasiin, jonne saavuimme 7.10.

Starting off from Los Angeles on September 16th, we had simply perfect weather until Seattle, where we arrived on September 29th. Then it all suddenly turned around, and the area got an early winter, so we ´escaped´ back to the warmth of California, and continued on to Las Vegas, arriving there on October 7th.

lauantai 7. marraskuuta 2009

9. lokakuuta (9th October) 2009


(kuva 35) Jatkoimme matkaamme Las Vegasista itään. Vastaantuleva kookkaalla tuulisuojalla varustettu kotimainen Harley-Davidson oli mp-rintamalla eräs yleisimpiä bongauksia, ja epäilemättä se onkin Amerikan pitkille valtateille sopiva pyörä. Meidän Suzukissamme on yli puolet pienempi moottori, mutta kummasti silläkin vain matkustaa vaikka kaksipäällä. Moni 650cc pyörä ei pystyisi samaan.
Kuvassa näkyvää pyörämme vakiotuulisuojaa (USA-versiota) tunnutaan arvostelevan laajalti, sen sanotaan aiheuttavan ilman pyörteilyä kuljettajan ja matkustajan kypärän ympärillä. Mekin otimme tästä syystä Euroopassa myytävän matalan sport-pleksin mukaan, muttemme koskaan kokeneet tarvetta kiinnittää sitä. Tavallisin matkanopeus interstate-valtateillä oli mittarin mukaan noin 75 mph (120 km/h) ja suurimmat jatkuvat matkanopeudet olivat n. 85-95 mph (136-153 km/h). Pehmeistä sivulaukuista huolimatta DL650 pysyi jopa noissa nopeuksissa täysin vakaana, puuskittainen sivutuuli tosin saattoi hieman häiritä.

(picture 35) We continued our journey east from Las Vegas. The oncoming Harley-Davidson, with a large windscreen, was among the most popular bikes seen on the road in the US, and surely it must be a good choice for the big, long highways. The Suzuki we are riding with, has an engine capacity of less than half compared to the Harley, but it does surprisingly well, even when touring 2-up. Many 650cc bikes would feel a lot more exhausted.
The stock USA-version windscreen, that can be seen on the photo, has received a lot of complaints saying it creates ´buffeting´ to the rider´s and passenger´s helmets. Fearing this, we took our own low sport-screen with us from Europe, but never felt the need to change it. Our most common travel speed on the interstates was about 75 mph according to our speedo, and highest continuous speeds were about 85-95 mph. Despite our soft sidebags, the DL650 was fully stable even at those speeds, only gusty sidewinds could cause some small disturbance.




(kuva 36) Auringon polttamia kasveja keskellä kuivaa ja puutonta aavikkoa.

(picture 36) Some sunburn plants in the middle of the dry, treeless desert.



(kuva 37) Tauolla Lake Meadin tekojärvellä, joka on syntynyt Colorado-jokeen Hooverin padon taakse. Vuoristokanjonissa mutkittelevalla järvellä on kokonaispinta-alaa yli 600 neliökilometriä, ja pituutta lähes 200km.

(picture 37) A break on the shores of Lake Mead, which has been created behind the Hoover Dam on the Colorado-river. The lake meanders in a mountain canyon, it has a surface area of almost 300 square miles, and is nearly 120 miles long.



(kuva 38) Mahtavan Colorado-joen Hoover-pato kapeassa Black Canyonissa. Kuvasta ei oikein ymmärrä mittasuhteita; pato on 220 metriä korkea, ja se oli valmistumisensa aikaan 1936 maailman suurin betonirakennelma sekä maailman suurin sähkölaitos. Kuivuuden seurauksena sen takana olevan Lake Meadin pinta oli useita metrejä normaalin alapuolella. Tie kulki padon päältä, ja aivan sen vieressä näimme myös erään juoksutustunneleista, joka tosin oli nyt kuivana, mutta näytti silti kuin ´helvetin kidalta´!

(picture 38) The Hoover Dam in narrow Black Canyon of the mighty Colorado River. The dimensions do not really come through from the photo, as the dam is over 700 ft high, and when completed in 1936, it was the largest concrete structure, as well as the biggest electric-power station in the world. Because of drought, water level in Lake Mead behind the dam was much below normal. The road went across the edge of the dam, and we also saw one of the water-running tunnels right next to it, it was dry though, but still looked like ´the gates of Hell´!



(kuva 39) Arizona on pinta-alaltaan noin 90% verrattuna Suomen vastaavaan. Se liittyi manner-USA:n 48 osavaltiosta viimeisenä liittovaltioon vuonna 1912. Osavaltion lipussa punainen ja keltainen symbolisoivat paitsi auringonlaskua, myös sen alkuperäisiä 13 piirikuntaa. Kuparin louhinta on ollut alueella tärkeä elinkeino, joten lipun keskellä on kuparinvärinen tähti.

(picture 39) Arizona´s surface area is about 90% of that of Finland. It joined the union in 1912, as the last one of the continental 48 states. The red and yellow naturally symbolize the sunset, but also the original 13 counties of the state. Copper mining has been important in the region for a long time, so there´s a copper-colored star in the middle of the flag.



(kuva 40) Isänmaallisesti latautunut banderolli kaupan ulkoseinässä Williamsin pikkukaupungissa. Tälläkin hetkellä ainakin kahdessa sodassa mukana olevassa maassa aihe on ajankohtainen ja erittäin herkkä. Tässä osoitetaan erikseen tukea armeijalle, laivastolle, merijalkaväelle, ilmavoimille ja rannikkovartiostolle.

(picture 40) A patriotic poster on the outer wall of a shop in the small town of Williams. The country is currently involved in two separate wars, so the subject is a topical and delicate one. Here support is given separately to the army, the navy, the marine corps, the air force and the coast guard.



(kuva 41) Williamsin kylänraitille oli kyhätty myös pieni ´villinlännen kylä´, jonne vesitynnyrin päällä istuva nukke houkutteli turisteja heiluttelemalla kättään.

(picture 41) Along Williams´ main street, there was also a small ´Wild West Village´, and this figure, sitting on top of the water tank, tried to attract tourists to come over by waving its hand.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

7-8 lokakuuta (7-8 Oct) 2009


(kuva 25) Howard Johnson Inn:istä Las Vegasissa saimme melko tasokkaan huoneen ällistyttävän edullisesti. Kaupungin lukemattomat kasinot houkuttelevat turisteja niihin törsäämään rahojaan, joten majoitus on erittäin halpaa. Taustalla maailmankuulun pääkadun eli ´Stripin´ pohjoispäässä kohoava 350-metrinen Stratosphere-torni samannimisen kasinon kupeessa.

(picture 25) We got a nice room stunningly cheap from the Howard Johnson Inn in Las Vegas. The city is filled with casinos, that want to get as many tourists as possible to spend their money in them, so accommodation is dirt cheap. On the background you can see the Stratosphere-tower, which is 350 meters high, and lies at the northern end of the world famous main road, ´The Strip´ next to a casino with the same name.


(kuva 26) Kyltti, joka toivottaa tervetulleeksi Las Vegasin keskustaan. Keskusta kuitenkin sijaitsee tästä pohjoiseen, kun taas kaupungin tunnetuin nähtävyys, ´The Strip´, tästä etelään.

(picture 26) A sign welcomed us to downtown Las Vegas, which is north from the sign. The most famous part of the city, however, is ´The Strip´, and it is south from here.


(kuva 27) Stratosphere Casino iltakävelyllämme Las Vegasin ´Stripillä´, joka on USA:n ainoa maisemalliseksi määritelty päätie - pimeän aikaan! Lämpötila illalla oli 20-22 C, eikä aavikon ilma ole tavallisesti kovin kosteaa, joten t-paidassa oli juuri sopivan lämmin kävellä. Iltakävelymme pituudeksi tulikin varmasti ainakin 6-7 kilometriä!

(picture 27) Stratosphere Casino on our evening walk at the Las Vegas ´Strip´. It is the only scenic highway in the US - after dark! Temperature in the evening was about 20-22 C, and desert air is usually not very humid, so it was a perfect temperature to walk dressed on a t-shirt. We did walk, too - at least 6-7 kilometers during the evening!


(kuva 28) Las Vegas on paitsi ´maailman viihdepääkaupunki´, myös ´naimisiinmenopääkaupunki´! Vihkiluvan saa järjestettyä ilman odotusaikaa toimistosta, joka on auki joka päivä aamuyhdeksästä puoleenyöhön, ja kaupunki on täynnä pieniä vihkikappeleita (meidänkin motellissamme oli yksi). Myös itse seremonian toimittamiseen on lukemattomia vaihtoehtoja, ja jos niin haluat, sen voi toimittaa esimerkiksi vaikka Elviksen kaksoisolento!

(picture 28) Las Vegas is ´the entertainment capital of the world´, but also ´the wedding capital´. You can get the required permits without waiting period from an office that´s open every day from 9 am to midnight. The city is filled with small wedding chapels (our motel also had one). Also the way the ceremony is held, is fully up to you, if you want, you can have an Elvis impersonator handle it, for example!


(kuva 29) Maailmankuulua ´Stripiä´ reunustavat kilometrien matkalla valtavat hotelli-kasinokompleksit, joilla kullakin on oma teemansa, ja niiden edustalla järjestetään näihin istuvia esityksiä. ´Aarresaaren´ edessä oli valtava vesiallas, jossa kellui merirosvolaiva, ja sen kannella ja köysissä esiintyi miekkamiehiä ja vähäpukeisia tanssijoita humoristisessa merirosvo-show:ssa. Kasinon edusta oli tupaten täynnä ihmisiä esityksen aikaan. Amerikassa kun kaikki on suurta, veden alle mahtui tietysti piiloon toinen samanmoinen ´aavelaiva´, joka ilmestyi kesken esityksen mukaan kuvioihin.

(picture 29) The famous ´Strip´ is for many miles littered with enormous hotel-casino complexes, each built into its own theme, and there are shows according to the theme shown in front of them. ´Treasure Island´ was fronted by a large pool of water, with this ship floating on it, and we saw sword-armed pirates and scantily clad dancer-ladies perform a humoristic pirate-show on its deck and ropes. The front of the casino was filled with a huge crowd that had come to see it. And everything is big in America; the water pool was big enough to hide another ´ghost ship´ of same size under the surface, and it rose up during the show.


(kuva 30) Sisänäkymä eräästä kasinosta, joita kaupungissa on kymmeniä. Silmänkantamattomiin peliautomaatteja, ja ruletti-, blackjack- tai pokeripöytiä. Tämän kasinon aulassa oli esillä maukkaasti rakennettu show-harrikka (jolla ajaminen tosin ei taitaisi onnistua).

(picture 30) An inner view to one of the dozens of casinos in the city. There are seemingly endless rows of slot machines and roulette-, blackjack- or poker tables. In the entrance to this casino, there was a nicely built Harley on show. Did not look like it is meant to be ridden, though.


(kuva 31) Liiasta vaatimattomuudesta ei Las Vegasin hotelli-kasinoita ainakaan voi syyttää! Tässä ´Keisarin palatsin´ sisäänkäynti. Tämäkin kompleksi levittäytyi varmaan neliökilometrin alueelle!

(picture 31) You cannot blame the Las Vegas hotel-casinos for being too modest, that´s for sure! Here is the entrance to ´Caesar´s Palace´, and the whole complex spread out to roughly a half square-mile area!


(kuva 32) Näkymä vilkkaasti liikennöityä ´Stripiä´ etelään; olimme tässä vaiheessa kävelleet lämpimässä illassa jo kilometritolkulla, ja tie vain jatkui ja jatkui. Onneksi takaisin motellille pääsi myös kaksikerrosbusseilla. Alueella kulkee myös ilmakiskojuna.

(picture 32) A view to the south on the busy ´Strip´. We had walked for miles on the warm evening to get here, and the road just went on and on... luckily we were able to get back to the motel on a double-decker bus. There is also a monorail-train as public transport.


(kuva 33) ´Stripillä´ vastaan kävelivät tietysti myös ´Rockin kuningas´ sekä Marilyn iltakävelyllään...

(picture 33) Naturally ´The King of Rock n´Roll´ and Marilyn were also having an evening stroll along the ´Strip´...


(kuva 34) Kaikki, mikä on vanhaa ja eurooppalaista, tuntui noin yleisesti olevan USA:ssa kovassa huudossa. Ei ollutkaan yllätys, että Las Vegasista löytyi myös oma ´Venetsia´ kanavineen ja turisteja kuljettavine gondoleineen.

(picture 34) In general, everything that is old and European, seemed to be held in high value in the US. So it was not a big surprise, that from Las Vegas, you can even find its own ´Venice´, with the canals and gondols transporting tourists.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

4-6 lokakuuta (4-6 Oct) 2009


(kuva 20) Takaisin Kaliforniassa, törmäsimme huoltoasemalla näin hienosti entisöityyn Nevadan liikennepoliisin virka-autoon.

(picture 20) Back in California, at a gas stop we saw this impeccably renovated Nevada Highway Patrol police car.


(kuva 21) Sierra Nevadan länsipuolisilla rinteillä kiemurtelevan valtatie 49:n varrella oli useita historiallisia kaupunkeja kultaryntäyksen ajoilta. Tien varrelta löytyi myös tämä ´saluuna´.

(picture 21) We followed Hwy 49, which curves nicely along the western side of the Sierra Nevada mountains. In the area, there are many historical towns from the gold rush era. We also saw this ´saloon´ along the road.


(kuva 22) Siedettävämpien kelien perässä palasimme lähes takaisin Los Angelesiin, ja käännyimme itään, jolloin seurasimme jonkin matkaa legendaarista Route 66:ta, Chicagon ja Los Angelesin välistä yli 3000km mittaista valtatietä, jota on kutsuttu "Amerikan päätieksi" ja "teiden äidiksi". Nykyiset Interstate-valtatiet ovat siirtäneet sen historiaan, vaikka lyhyitä osuuksia tiestä onkin yhä olemassa.

(picture 22) In our search for warmer weather, we ended up almost returning back to Los Angeles, then turned east, so we followed the legendary Route 66 for some time. This highway between Chicago and LA was over 3000km long, and it has been called "the main street of America" and "mother road". Interstate-highways of today have moved this road to history, but short parts of it still exist.


(kuva 23) Rekat, joista suurin osa on tällaisia pitkänokkaisia versioita, joita ei Euroopassa juuri näe, ovat USA:n teiden kuninkaita. Näissä ei myöskään taida olla rajoittimia, ja isoilla teillä kannattaa ajaa joutuisasti, koska vaikka rekkakuskit ovatkin kohteliaita, on hermostuttavaa, jos näitä tulee jatkuvasti ohitsesi.

(picture 23) Trucks, most of which are of this long-nose type that you seldom see in Europe, are the kings of the highway in the US. It seems they do not have speed limiters (like ours do) and it is better to go at a fair speed on the highways, otherwise you will be constantly passed by trucks, and that doesn´t feel safe, even though truck drivers are very courteous.


(kuva 24) Mojaven autiomaassa lähellä Las Vegasia on varsin kuivaa. Eräs harvoista asioista, joita siellä kasvaa, ovat nämä U2:n kuuluisalle levyllekin nimensä lainanneet joshua-puut.

(picture 24) The Mojave desert, near Las Vegas, is a very dry place. One of the few things that grow there, are these joshua-trees, which have borrowed their name for the album by the famous rock band U2.

tiistai 13. lokakuuta 2009

29. syyskuuta - 3. lokakuuta (29 Sept - 3 Oct.) 2009


(kuva 16) Eräs tienvarsimotelleista, joita tällä matkalla on tullut nähtyä enemmän kuin olisi väliksi! Huoneen on saanut 50 dollarin molemmin puolin; edullisempiakin on, mutta kaikista halvimmat ovat melkoisia rotanloukkuja. 50 pintaan olemme kuitenkin saaneet täysin asiallisiakin, ja kaikissa on liinavaatteet ja TV, monissa myös langaton nettiyhteys. Majoittuminen kannattaa hoitaa melko aikaisin päivällä, tai tehdä varaus, sillä kysyntääkin on, erityisesti viikonloppuisin.
Parkkipaikat ovat usein kadulle täysin avoimia, eikä edes respa ole aina öisin auki, joten pyörän nostaminen pakettiauton kyytiin kävisi varsin ripeästi. Olemmekin aina pyrkineet pitämään pyörää suoraan huoneemme oven edessä, kuten kuvassa, ja käytämme lisäksi kahta erillistä lukkoa, sekä suojapeitettä.

(picture 16) One of the many, many roadside motels that you see long rows of, when you ride into any sizeable town! We´ve usually paid around 50 dollars for a room; there are cheaper options, but they´re often quite lousy. For 50 a night though, we´ve got some pretty decent rooms, and all have bed linen and TV, most also have a wireless internet-connection. Looking up the place to stay for the next night is best to do quite early, or make a booking, especially on weekends. Parking lots are usually fully open to the street, and the reception often closes for the night, so it would be quick to come with a van, and lift the bike into it. This is why we always try to keep the bike right in front of our room, like in this photo, and we use 2 extra locks, plus a bike-cover.


(kuva 17) Kävimme päiväsaikaan lyhyesti myös Seattlessa, jonka moottoritielabyrintista löysimme oletettua helpommin pääsyn kuuluisan Space Needlen juurelle. Tämä vuoden 1962 maailmannäyttelyä varten valmistunut melkein 200-metrinen torni, jonka huipulla on pyörivä ravintola, ei oikein päässyt oikeuksiinsa sateisen harmaana ja tuulisena syyspäivänä. Säätyypin muutos ei jäänyt epäselväksi, kun poistuimme Seattlesta Interstate 90:ä itään yli Snoqualmien vuoristosolan, jossa tuli vettä kuin saavista kaatamalla, ja lämpömittari näytti (keskellä päivää) mukavaa 40 Fahrenheitin (4,4 C) lukemaa.

(picture 17) We made a short visit to Seattle, from where we looked up the famous Space Needle, and surprisingly found our way there quite easily through the maze of motorways. This tower, which is almost 200 meters high, and has a rotating restaurant on top, was built for the World Fair in 1962, but it didnt really live up to our expectations (largely because of a grey, windy and rainy autumn day). The total change in weather was truly revealed to us, when we continued east on the I-90 through the Snoqualmie Pass, where it rained extremely hard, and we saw a thermometer, which read 40 F in midday.


(kuva 18) Jatkoimme itäisen Oregonin kautta Idahoon, mutta aikomuksemme käydä Wyomingissa Yellowstonen kansallispuistossa ei toteutunut, sillä alueelle povattiin runsasta lumisadetta. Katsoimme parhaaksi palata pohjoisimman Nevadan kautta Kaliforniaan, jossa tarkenisi hieman paremmin. Sisämaassa on paljon kuivempaa ja monesti täysin erilaiset maisemat kuin rannikolla. Kuva on yksinäiseltä taipaleelta Oregonin ja Nevadan rajan läheltä, ja päivälläkin on niin viileää, että meillä on sadepukumme päällä, ja Anne lämmittelee käsiään äänenvaimenninta vasten.

(picture 18) We continued through eastern Oregon to Idaho, but our plan to go to Wyoming and Yellowstone National Park was never realized, because forecast for that area was lots of snow. We decided to head back to California, where temperatures would be a little milder. Inland is much drier, and its landscapes differ greatly from those on the coast. This photo is from a lonely highway near the Oregon/Nevada border. Even in the daytime, it was so cold that we had our full raingear on, and here Anne is warming her hands against the exhaust of the bike.


(kuva 19) Matkasimme luoteisimman Nevadan läpi Renoon, josta nousimme huikeaa mutkatietä Sierra Nevadan vuorille ja Tahoe-järvelle Nevadan ja Kalifornian rajalla. Järven pinta on lähes 2 kilometriä merenpinnan yläpuolella, ja vuorten pohjoisrinteillä näkyi hieman lunta; myös tietä oli vastikään suolattu. Alueella on monia hiihtokeskuksia (lähellä on myös Squaw Valley, vuoden 1960 talviolympialaisten pitopaikka), ja järven länsirantaa kiertävän tien varrella pieniä turistikyliä.

(picture 19) Our journey continued through northwest Nevada to Reno, from where we took a great curvy road up to the Sierra Nevada mountains. Lake Tahoe sits almost 2 kilometers high on the border between Nevada and California. We could see some snow on northern mountain slopes, and the road had recently been salted. There are many ski resorts in the area, including Squaw Valley, that held the 1960 winter Olympics. The west coast of the lake was dotted with small touristic villages.